Ajankohtaista
Lahtelaisten koordinoima teknologiahanke sai mittavan rahoituksen |
Lähiverkko vahtii dementoitunutta
Lahden vanhustenhuolto saa uutta potkua syksyllä käynnistyvän DISKO -hankkeen myötä.
Etelä-Suomen maakuntien liittouma on myöntänyt hankkeelle miltei 900 000 euroa EU-rahoitusta InnoELLI -Senior -ohjelman puitteissa.
DISKO – dementoituneen itsenäinen selviytyminen kotona -hankkeen päätavoitteena on kehittää helppokäyttöisiä teknologiaa hyödyntäviä toimintamalleja, jotka tukevat dementoituneen ihmisen ja hänen omaisensa kotona selviytymistä ja hyvää elämän laatua.
Hanke muodostuu viidestä Etelä-Suomen alueella toteutettavasta osahankkeesta.
Lahdessa näistä osahankkeista toteutetaan kaksi. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n Lahden Elli -hankkeen osana testataan käytännössä kahta teknologiaratkaisua Harjula-keskuksessa. Keskuksen yhteydessä sijaitsee Kiinteistö Oy Harjulakodin omistama kerrostalo, jossa on vanhuksille tarkoitettuja asuntoja. Ainakin yksi asunto varustetaan arvioitavalla tekniikalla ja Harjulan palvelukeskus varustetaan wlan-tukiasemilla siten, että koko keskuksen alue on peitetty. Valvottava kohde varustetaan tunnistimella (ns. tagilla), jota ei voida seurata silloin kun se on sallitulla alueella. Poistuessaan sallitulta alueelta tunnistin aktivoituu ja alkaa lähettää hälytyssignaalia löytämiensä wlan-tukiasemien kautta. Sallittu alue (tukiasemat) alustetaan järjestelmään kuuluvalle palvelimelle, jonka kautta on myös mahdollista paikallistaa ja seurata hälytystilassa olevaa tunnistinta. Palvelin voidaan myös alustaa ilmoittamaan automaattisesti hälytyksestä haluttuun kohteeseen (omaiset, poliisi,palvelukeskus) halutulla välineellä (puhelu, tekstiviesti, sähköposti).
Lisäksi hankkeessa kokeillaan TKK:ssa kehitettyä anturiteknologiaa, joka mm. rekisteröi henkilön unen laatua ja seuraa henkilöiden lukumäärää ja sijaintia huoneessa. Anturi muodostuu lattiamaton alle tai sängyn pohjaan asennettavasta ohuesta kalvosta ja siihen liittyvästä elektroniikkayksiköstä. Järjestelmä hälyttää, jos henkilö kaatuu tai poistuu huoneistosta väärään vuorokaudenaikaan. Tekniikkaa voidaan hyödyntää myös vaikkapa valaistuksen ohjaamisessa tai tavaroiden paikallistamisessa.
Ratkaisujen toimittajina ja kehittäjinä toimivat Langaton Lahti kehitysohjelman yhteistyöyritykset Mobile SafeTrack Oy ja Elsi Technologies Oy.
Lisätietoa koko InnoElli Senior ohjelmasta: www.innoellisenior.fi
Takaisin


