in english   suomeksi

Mobile Safe Track

Ajankohtaista

Teknologiasta apua dementikoille

Ajankohtaista >>

Lahdessa kokeillaan uusia keksintöjä

Lahdessa kokeillaan ensi syksystä alkaen, miten dementoituneen ihmisen ja hänen omaishoitajansa arkea voitaisiin tukea entistä paremmin teknologian avulla.
-Dementian esiintyminen lisääntyy koko ajan, joten uusia tapoja vanhustenhoitoon on tärkeä kehittää, Verson johtaja Marjaana Seppänen sanoo.
Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso on käynnistyvien Elli ja Mara -hankkeiden päätoteuttaja.
Elli-hankkeessa hyödynnetään lahtelaisen Mobile Safe Track -yrityksen patentoimaa keksintöä. Kokeiluun osallistuvat dementikot kantavat mukanaan tunnistinta, joka ottaa yhteyden wlan-tukiasemaan, jos henkilö poistuu oman tukiaseman alueelta.
-Tavoitteena on, että kadonnut henkilö löydettäisiin mahdollisimman nopeasti, Lahden tiede- ja yrityspuiston ohjelmakoordinaattori Jyrki Rautkivi kertoo.

Tunnistin auttaa jäljille
Lahden tiede- ja yrityspuisto toteuttaa Elli-hankkeen yhteistyössä Harjulan palvelukeskuksen kanssa.
Tukiasemiin yhteydessa oleva tunnistin aktivoituu, mikäli henkilö poistuu Harjulan alueelta.
- Henkilön poistuessa alueelta tunnistin aktivoituu, ja seuraava tukiasema lähettää palvekeskukseen tiedon henkilön ilmestyttyä sen alueelle, Rautkivi sanoo.
Tunnistin voi tarvittaessa lähettää tiedon samalla myös omaisille tai poliisille. Henkilön tarkkaa sijaintia tunnistin ei kerro, mutta auttaa etsijöitä oikealle alueelle.
-Tunnistin on rannekellon näytön kokoinen, ja sitä voidaan pitää vaikka ranteessa, kaulassa tai taskussa, Rautkivi kuvailee.

Käyttäjä avainasemassa
Elli-hankkeessa on tarkoitus kokeilla myös asuntoon asennettavaa anturiteknologiaa, joka rekisteröi henkilön elintoimintoja, kuten hengitystiheyttä ja sydämen lyöntirytmiä. Maton ja sängyn alle asennettava laite tekee hälytyksen, jos normaalitilassa tapahtuu poikkeama, henkilö kaatuu, tai poistuu huoneesta väärään vuorokaudenaikaan.
-Emme tiedä mitä henkilö huoneessa tekee, eikä se kuulu meille. Jos tapahtuu poikkeama, siitä tulee tieto, Rautkivi kertoo laitteen toiminnasta.
Marjaana Seppäsen mukaan hankkeeseen liittyviä eettisiä kysymyksiä pohditaan tarkasti.
-Kaikissa osahankkeissa on tärkeää miettiä toiminnan eettistä oikeutusta. Käyttäjien näkökulman pitää olla vahvasti esillä, hän linjaa.
Mara-hankkeessa käyttäjien antama palaute on avainasemassa. Hankkeessa tuotetaan selkokielinen dementiaa ja sen hoitoa käsittelevä verkkosivu. Dementikoille ja heidän omaisilleen on suunnitteillä myös vuorovaikutteinen yhteys palvelukeskus Palvelu-Santran kanssa.
-Tarkoituksena on räätälöidä dementikkojen ja heidän omaistensa tarpeiden mukaisia palveluja, Seppänen kertoo.
Palvelun käyttäjiltä kerätään palautetta, jonka pohjalta ohjelmaa voidaan kehittää eteenpäin.
Sekä Elli että Mara -hankkeeseen osallistujat tullaan valitsemaan syksyllä vapaaehtoisten joukosta.
-Luulisin, että vapaaehtoisia löytyy, kun kysymys on huomattavasta turvallisuuden lisäämisestä, Rautkivi sanoo.


TEKNIIKKA EI KORVAA IHMISTÄ
- Tällä hetkellä vanhustenhoidon tarve on suuri ja palveluhenkilökuntaa on vähän, Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Versoa johtava Marjaana Seppänen toteaa.
Seppänen sanoo, että tämä on yksi syy hyödyntää teknologiaa apuvälineenä. Ihmiskontaktia teknogia ei voi kuitenkaan korvata.
- Yritämme miettiä, miten palveluita voisi hyödyntää parhaiten, ja henkilökohtaista palvelua keskittää sinne, missä se on tärkeintä.
Uusien teknologiasovellusten tarkoitus on tukea dementoituvan ihmisen ja hänen omaisensa kotona selviytymistä ja hyvää elämisen laatua. Sovelluksia kokeillaan vuoden 2007 loppuun asti.
- Toivon, että hyväksi havaittuja ratkaisuja tullaan jatkossa hyödyntämään, Seppänen sanoo.

ESS - 4.7.2006 (linkki)

Takaisin